Kristinuskon opit ovat hyvinvointiyhteiskunnan peruskivi
Suomi on seitsemättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa YK:n jokavuotisen onnellisuusraportin mukaan. Myös muut Pohjoismaat ovat maailman onnellisimpien maiden joukossa. Onnellisuusmittauksessa on tarkasteltu hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä, joita ovat ihmisten itsearviointien lisäksi sosiaalinen tuki, varallisuus, terveys, vapaus, anteliaisuus ja korruption vähäisyys. Olisiko onnellisuudellamme jotakin tekemistä kristinuskon kanssa?
Kristinuskon tarina on ihmeellinen. Uuden testamentin päähenkilö, aasilla ratsastava puuseppä, kantoi erityistä huolta köyhistä, sairaista ja sorretuista. Hänen innoituksestaan syntynyt ja aluksi vainottu ruohonjuuritason liike toteutti pehmeän vallankumouksen alhaaltapäin ja saavutti merkittävän aseman yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Mikään muu liike tai ideologia ei ole ollut yhtä menestyksekäs.
Kristinusko juurrutti ihmisoikeudet koko läntiseen maailmaan. Siihen sisältyi alusta asti ajatus ihmisen ainutlaatuisuudesta. Jokainen ihminen on arvokas Jumalan silmissä, olipa hän orja tai keisari. On esitetty, että kristinusko vähensi jopa ihmisten välistä raakuutta, koska kristityt joutuivat itse todistamaan Jeesuksen kohtaloa tulla ristiinnaulituksi. Se oli jo muinaisina aikoina erityisen julma teloitustapa. Luterilaiset papit ovat sittemmin ahkerasti opettaneet kansaa elämään Herran nuhteessa. Ja saarnat ovat jättäneet jälkensä.
Jeesuksen opetuksen mukaan ihmisen tulee rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään. Lähimmäisenrakkaus näkyy suomalaisessa arjessamme niin, että työtä tekemällä ja veroja maksamalla jokainen sitoutuu omalta osaltaan yhteisen hyvän tuottamiseen. Valtaosa suomalaisista ilmoittaa jopa olevansa valmiita maksamaan lisää veroja, jotta hyvinvointia riittää kaikille.
Suomalainen yhteisvastuu on historiallisesti ollut kansakunnan vahvuus. Olemme olleet valmiita hädän hetkellä kannattelemaan toinen toistamme. Niitäkin, jotka eivät ole talouden mittareilla tuottavia. Olemme ymmärtäneet, että joskus voimme itsekin olla juuri siinä kannateltavan ja autettavan asemassa.
Uskonnolliseen historiaan perustuvan arvopohjan tunteminen onkin ratkaisevan tärkeää, kun keskustelemme siitä, mihin Suomi haluaa mennä yhteiskuntana. Yksilökeskeisten ja uskontoneutraalien tavoitteiden sijasta olisi syytä tunnistaa ja tunnustaa kristinuskon merkitys suomalaisille ja arvostaa sitä hyvinvointiyhteiskunnan tukevana perustana. Kristillisyys on osa kulttuuriamme, joka sitoo meitä menneisyyteen ja ohjaa tulevaisuuteen. Tuoreimpana esimerkkinä tästä on Kirkon tutkimustulos, jonka mukaan nuoret miehet ovat entistä uskonnollisempia. He ovat ehkä ymmärtäneet kristinuskon liberaalin ytimen.
Kristittyjen suurin juhla, pääsiäinen, on ihan kohta. Jeesuksen kuoleman tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä, mutta todennäköisimpänä pidetään perjantaita 7. huhtikuuta vuonna 30 tai 3. huhtikuuta vuonna 33. Jo satoja vuosia pääsiäissunnuntaita on vietetty kevätpäiväntasauksen jälkeen ensimmäisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Sen vuoksi pääsiäisen ajankohta vaihtelee eri vuosina välillä 22. maaliskuuta ja 25. huhtikuuta.
Tänä vuonna pääsiäistä vietetään viikolla 13 ja toinen pääsiäispäivä on 1.4., joka on myös aprillipäivä. Aprillipäivän hassutteluperinne ulottuu tiettävästi 1500-luvulle, jolloin Ranskassa siirryttiin gregoriaaniseen kalenteriin. Sen mukaan vuosi alkaa 1. tammikuuta. Siihen saakka monin paikoin vuosi oli vaihtunut juliaanisen kalenterin mukaisesti maaliskuun alussa. Myös pääsiäinen on ollut vuoden vaihtumisen merkki, koska siitä on katsottu uuden kirkkovuoden alkavan. Kun vuoden alku määriteltiin uudella tavalla, se antoi hyvät mahdollisuudet kiusoitella niitä, jotka eivät hyväksyneet uudistusta, ja narrata niitä, jotka eivät yksinkertaisesti tienneet siitä.
Vaikka pääsiäinen ei enää aloita uutta vuotta, se on edelleen kristinuskon vanhin ja tärkein juhla. Sitä on juhlittu jo 100-luvulla. Kristus nousi kuolleista. Totisesti nousi!
Kirjoittaja
