Pohjoismaiden liput kertovat arvopohjastamme
Kaikkien Pohjoismaiden lipuissa on kristinuskoa symboloiva risti. Kirkko ja kristinusko ovat yhä monella tavoin kytköksissä suomalaiseen yhteiskuntaan, vaikka uskonnollisuutta on haluttu työntää syrjään jo pitkään.
Vuonna 1517 saksalainen munkki ja teologi Martti Luther naulasi Wittenbergin linnankirkon oveen 95 teesiä katolisen kirkon uudistamiseksi. Siitä alkoi ennennäkemätön tapahtumien ketju, joka mursi keskiajan maailmankuvan ja pakotti kirkon tarkistamaan toimintatapojaan ja oppiaan. Vaikka Lutherin toiminnassa oli vahva hengellinen ulottuvuus, reformaatio oli myös monien yhteiskunnallisten uudistusten pohjana.
Lutherin oppi korostaa yksilön suhdetta Jumalaan. Jumalan edessä jokainen ihminen on arvokas, ja siksi meidän tulee olla myös solidaarisia toinen toisillemme. Lutherin opit ovat juurtuneet syvälle pohjoismaiseen arvomaailmaan. Suomessakin maan ylintä johtoa myöten on julistettu, että tärkeimmät arvomme ovat demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeudet. Emme kenties enää kytke kaikkia asioita Jumalaan, mutta luterilaisuuden kautta omaksutut moraaliset arvot ohjaavat edelleen käyttäytymistämme.
Merkityksellistä kehityksessä on ollut myös luterilaisten suhtautuminen almuihin. Siinä missä katolinen kirkko näki rahan antamisen köyhille hyveenä, luterilaisten kolehti kerättiin seurakunnalle, joka sitten jakoi sen parhaaksi katsomallaan tavalla kuin sosiaalitoimisto ikään.
Luterilaiset opit saivat aikaan hyvinvoivia yhteiskuntia. Hyvinvointivaltiossa on korkea elintaso ja oikeudenmukaisesti järjestetty sosiaaliturva. Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti kipuavatkin kärkipäähän kaikissa tutkimuksissa, joissa mitataan kansalaisten hyvinvointia.
Myös kirjallista sivistystä mitattaessa kaikki Pohjoismaat ovat kärkisijoilla, Suomi ykkösenä. Vaikka Suomi oli 1800-luvulla köyhä maa, lukutaito oli täällä jo silloin Euroopan huippuluokkaa. Siitäkin saamme kiittää uskonpuhdistusta ja kirkkoa. Ajateltiin, että uskonnon ymmärtäminen ei ole vain erityisen joukon oikeus, vaan jokaisen kristityn tulisi pystyä lukemaan Raamattua itsenäisesti. Kansalaisten lukutaidon ja koulutuksen arvostus näkyy meillä yhä niin, että koulutus on pääsääntöisesti maksutonta ja käytännössä kaikki yliopistot Suomessa ovat julkisia.
Luther korosti, että kristityn kutsumuksen tulee palvella kultaista sääntöä: tee lähimmäiselle, kuten toivoisit hänen tekevän itsellesi. Kutsumuksen noudattamisen ei pitäisi koskaan johtaa oman edun tavoitteluun. Kultainen sääntö koskee kaikkia, ja siksi myös valtaa käyttävien ensisijainen tehtävä on suojella, palvella ja olla hyödyksi kansalaisilleen kantaen vastuuta kansalaistensa hyvinvoinnista.
Yksilötasolla lähimmäisenrakkaus toteutuu arjessamme siten, että jokainen sitoutuu omalta osaltaan yhteisen hyvän tuottamiseen työtä tekemällä ja veroja maksamalla. Suomessa se näkyy vieläpä niin, että valtaosa suomalaisista ilmoittaa olevansa valmiita maksamaan lisää veroja, jotta hyvinvointia riittää kaikille. Tällainen asenne luo pohjaa yhteisöllisyydelle ja kannattelee hyvinvointivaltiota.
Mutta, mitä siitä seuraisi, jos yhteiskuntaa alettaisiin rakentaa arvoille, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, jota valtaosa kansalaisista pitää hyvänä ja oikeana?
Suomessa ja läntisessä Euroopassa on näköharha, että kristittyjen määrä vähenee ja että kristinusko on katoamassa. Globaalisti on aivan toinen näköala. Kristittyjen määrä maailmassa kasvaa. Eikä Pohjoismaissakaan huonosti mene. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu 56,4 % ruotsalaisista ja 67,2 % islantilaisista. Norjassa evankelis-luterilaisia on 68,7 % ja Tanskassa 74,7 % kansalaisista. Suomessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu 66,5 % väestöstä, eli 3,7 miljoonaa suomalaista.
Uskonnollisen historian ja arvopohjan tunteminen on ratkaisevan tärkeää, kun keskustelemme siitä, mihin Suomi haluaa mennä yhteiskuntana. Yhteiskunnan uskontoneutraalius on nimittäin harhakuva. Uskontoneutraalius ei ole lainkaan neutraalia, vaan edistää lopulta negatiivista uskonnonvapauutta, ja voi pahimmillaan rapauttaa pitkään rakennettua hyvinvointiyhteiskuntaa.
Olemme jo nähneet, etteivät rajaton yksilönvapaus tai jatkuva talouskasvu tee meistä onnellisia. Hyväksymme kirkon läsnäolon elämän alkaessa ja päättyessä, mutta siinä välissäkin ihminen kaipaa elämälleen merkityksellisyyttä. Uskontoneutraalien tavoitteiden sijasta olisi syytä tunnistaa ja tunnustaa kristinuskon merkitys suomalaisille ja arvostaa sitä kulttuurimme ja koko yhteiskunnan arvokkaana pohjana.
Kohta on juhannus, Johannes Kastajan syntymäpäivä. Täällä pohjolassa se on myös valon ja keskikesän yöttömän yön juhla. Juhannus on meillä Suomessa virallinen liputuspäivä, jolloin siniristilippu saa liehua salossa koko juhannusyön. Ainakin silloin olemme julkisesti kristitty kansa.