Tavalliset arkiaskareet tuntuvat nyt taivaallisilta
Sivistyneessä Euroopassa oli vahva usko, että ihmiskunta olisi jo kasvanut niin, ettei se enää kävisi sotia, eikä Suomessa vuoden 1945 jälkeen syntyneiden olekaan tarvinnut kokea omakohtaisesti sotaa.
”Nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät”, totesi tasavallan presidentti Sauli Niinistö, kun helmikuun 24. päivänä hyökkäys eurooppalaiseen valtioon alkoi. Monelle se on päivä, kun entinen elämä oli jätettävä taakse. Tankattiin auto, nostettiin rahaa ja lähdettiin, päämääränä tuntematon. Sodan kauhujen piti kuulua historiaan, mutta nyt sota on jälleen vahvasti läsnä, vuonna 2022, ja miljoonat ukrainalaiset joutuvat etsimään turvaa muista maista.
Ukrainan kauhistuttava tilanne levittää sivuvaikutuksiaan kaikkialle maailmaan. Humanitaarisen kriisin lisäksi sota tekee tuhojaan taloudessa. Energian ja varsinkin öljytuotteiden hinnat ovat nousseet, ja sen seurauksena ruoasta uhkaa tulla pulaa.
Sota tuntuu myös jokaisen suomalaisen kukkarossa. Kevään palkankorotuksista huolimatta ihmisten ostovoima heikkenee. Kun bensatankillinen, sähkölasku ja lämmityskulut kallistuvat, kuluttajat joutuvat vähentämään muita ostoksiaan. Sodan hinta ulottuu kaikkialle.
Ilmastokriisin näkökulmasta sota on nostanut erityisesti sellaisten tuotteiden hintoja, joiden kulutusta meidän olisi joka tapauksessa pitänyt vähentää, mutta oma kivunsieto ei ole tähän mennessä riittänyt tarvittaviin toimiin. Jos koronapandemia sai aikaan digiloikan, voisiko sodan seurauksena syntyä ilmastoloikka?
Hyökkäys Ukrainaan on myös ensimmäinen laajamittainen sosiaalisen median aikana käyty sota. Informaatio liikkuu ja muokkaa mielialoja nopeammin ja voimakkaammin kuin koskaan ennen. Median taukoamaton seuraaminen voi kuitenkin luoda toivon ja pettymyksen kehän. Yksi hyvä uutinen herättää toivon paremmasta, mutta jo seuraavana hetkenä sairaalaa on pommitettu. Tunteiden vuoristorata on kuormittavaa, eikä avuttomuuden tunteelta voi välttyä. Isompi käy väkivaltaisesti pienemmän kimppuun, eikä itse voi kuin katsoa sivusta.
Täysin poikkeuksellinen kriisitilanne vaikuttaa kaikkiin ihmisiin, joilla on kyky tuntea ja välittää. Yksi lamaantuu, toinen etsii hätääntyneenä joditabletteja ja kolmas kokee ankaraa vihaa. Syyllisyyden tunteiltakaan ei voi välttyä. Olenko paha ihminen, jos keskityn omaan elämääni, vaikka ihmiset tappavat toisiaan Euroopassa?
Oman elämänsä kurjistaminen ei kuitenkaan auta ketään. Töissä ja koulussa käyminen, harrastukset ja muut päivän rutiinit pitävät ajatukset kiinni arjen asioissa, juuri tässä hetkessä. Tutut toimet tuovat turvallisuuden tunnetta. Tavallinen arki voikin kauhu-uutisten keskellä tuntua taivaalliselta.
Onneksi ihmiselle on luotu valtavat voimavarat. Isommat kuin usein uskommekaan. Uutiset näyttävät, kuinka ukrainalaiset pystyvät toimimaan vakavan uhan alla. Ihmisellä on uskomaton kyky myös toipua raskaistakin kokemuksista. Se voi vaatia aikaa ja tukea, mutta tärkeintä on usko ja toivo.
Ukrainan presidentti Zelenskyi tuottaa sisältöä tiktokkiin ja muille areenoille vihreässä t-paidassa, hupparissa ja sotilasasussa. Hän kuvaa videoita ja ottaa selfieitä kertoakseen kansalle, että periksi ei anneta. Zelenskyi ei tarvitse kyytiä turvaan, vaan lisää ammuksia. Jokainen nuori aikuinen voi luottaa, samastua ja seisoa rohkean johtajansa tukijoukoissa. Nuori perheenisä puolustaa vapautta ja länsimaisia arvoja kansalaistensa rinnalla. Vapautta, jonka arvon tajuaa vasta kun se on uhattuna.
Yksi Suomen historian tunnetuimmista sitaateista on Helsingin Mannerheimintien varrella seisovaan J. K. Paasikiven muistomerkkiin kaiverrettu lause: ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.” Ukrainan sota on osoittanut meille, että selviytyjä ei ole se, joka on vahvin, vaan se, jolla on kyky mukautua.