Työuupumus ei ole yksilön häpeä, se on koko työyhteisön ongelma
Työelämä on muuttunut koko ajan kiireisemmäksi. Yhtenä syynä on varmasti digitalisointi, jonka alun perin piti helpottaa työn tekemistä. Mutta älypuhelinten informaatiotulva ei lakkaa. Olemme koko ajan hälytysvalmiudessa, odotamme postauksia ja kommentteja, tarkistamme viestejä ja uutisia. Juuri kukaan ei enää istu työpaikan tauolla tai bussimatkalla katsellen ulos, rentoutuen ja antaen ajatusten vain lentää. Moniko meistä vielä nukkumaan mennessään vilkaisee puhelintaan, vaikka peitto on jo vedetty korville? Elämä on tehostunut niin nopeasti, etteivät aivomme ole ehtineet oppia käsittelemään kaikkia samanaikaisia ärsykkeitä.
Psyykkinen oireilu on lisääntynyt hiljakseen 2000-luvulla, mutta viimeisten vuosien aikana se on entisestään lisääntynyt. Kelan mukaan noin 95 000 työikäistä ihmistä sai viime vuonna sairauspäivärahaa mielenterveyden häiriön takia. Töissä uupumisesta on tullut niin merkittävä ilmiö, että Maailman terveysjärjestö WHO on lisännyt työuupumuksen, eli burn-outin, kansainväliseen tautiluokitukseensa työperäisenä oireyhtymänä.
Tämän päivän työelämän vaatimukset ovat kiistatta kovat. Vaativan työelämän lisäksi toinen kovia suorituksia vaativa taho on usein ihminen itse. Ankara itsekritiikki vaatii suorittamaan aina kaiken täydellisesti. Usein se on peritty ominaisuus, joka syntyy jo lapsena liiallisesti saavutuksia arvostavien tai itsekriittisten vanhempien vaikutuksesta.
Suorittaminen itsessään ei ole pahasta, sitä tarvitaan tavoitteiden ja unelmien saavuttamiseen. Jatkuva suorittaminen johtaa kuitenkin voimien loppumiseen ennen aikojaan. Työuupumus kehittyy hitaasti pitkittyneen työstressin myötä. Työtaakan alle uupuva yrittää pitkään sinnitellä päivästä toiseen, koska tietää, että tehtävät kaatuisivat muuten työkavereiden niskaan.
On väärin, että ihmiset, jotka rakastavat työtään, alkavat vihata omaa työpaikkaansa, koska monilla työpaikoilla eletään edelleen kuin ihmiset olisivat ehtymätön luonnonvara. Ylivoimaiset tulostavoitteet, kohtuuttomat aikataulut ja huono työilmapiiri ovat kuitenkin työyhteisön ongelma, ei työtaakkansa alle jäävän yksittäisen työntekijän häpeä.
Omaan työuupumukseensa voi hakea ratkaisua työterveyshuollosta, jotta uupumus ei etene sairauteen saakka. Ei ole kuitenkaan mitään järkeä siinä, että toivuttuaan työntekijä palaa samoihin työolosuhteisiin. Työterveyshuollon tehtävänä on ottaa yhteyttä myös työpaikalle, jotta työasiat saadaan kuntoon. Jos työ aiheuttaa haittaa tai vaaraa terveydelle, työnantajan on työturvallisuuslainkin nojalla puututtava tilanteeseen viipymättä.
Uupumistapauksissa on oireiden lisäksi ensiarvoisen tärkeää tarkastella syitä, jotka ovat kuormittumiseen johtaneet. Esimerkiksi työyhteisön tuki, vaatimustason alentaminen tai työtehtävien uudelleen organisointi voivat auttaa uupumuksen selättämisessä. Myös omia toimintatapojaan on hyvä tarkastella ja muokata.
Oma hyvinvointi vaatii tervettä itsekkyyttä, mikä joissain tapauksissa voi tarkoittaa jopa työpaikan vaihtamista. Joskus on uskallettava päästää vain irti, vaikka olisi uhrannut itsestään paljon omien ja työyhteisön tavoitteiden saavuttamiseksi. Loputon suorittaminen ei nimittäin lopu tekemällä lisää asioita eri tavoilla, vaan yksinkertaisesti vähentämällä omaa tekemistä.
Saattaa kuitenkin käydä niin, että työpaikkaa ei haluta vaihtaa, koska halutaan pitää kiinni hyvästä työporukasta. Myös vanhojen hyvien aikojen haikailu pitää joskus kiinni työpaikassa. Olemme saattaneet jäädä vangiksi siihen tilaan, että halusin tätä työtä niin paljon, olin innoissani ja silloin alussa kaikki oli niin hienoa. On vaikea luopua mielikuvasta ja myöntää, että työpaikka on muuttunut aivan toisenlaiseksi.
Mutta, on ok vaihtaa työpaikkaa. On yhtä ok päättää jäädä työpaikkaan, joka ei ole täydellinen. Silloin kannattaa pohtia, mitä hyvää nykyisessä työssä on. On viisautta opetella hyväksymään todellisuus sellaisena kuin se on. Työpaikka on muuttunut, itse on muuttunut, mutta ehkä se ydin on yhä hyvää.
Kun lisäksi ymmärtää omat rajansa ja rajoitteensa, voi työ alkaa näyttäytyä uudessa valossa. Siihen voi ehkä suhtautua vähän kevyemmin ja vähemmän stressaten. Maailmaa ei tarvitse tehdä valmiiksi joka päivä. Ei ehkä koskaan.