Hallinto-oikeus vahvisti, että kirkkolain mukainen muutoksenhakukielto seurakuntapastorin virkaan valitsemisesta ei ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen eikä ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa
Kirkkolain 7 luvun 7 §:n mukaan evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijasta annetun lain 8 §:ssä tarkoitettua julkista hakumenettelyä ei sovelleta, kun tuomiokapituli antaa virkaan soveltuvalle papille viranhoitomääräyksen seurakunnan seurakuntapastorin virkaan toistaiseksi tai kun tuomiokapituli määrää seurakunnan papin virkaan väliaikaisen hoitajan.
Kirkkolain 12 luvun 14 §:n mukaan tuomiokapitulin edellä tarkoitettuun päätökseen ei saa hakea muutosta oikaisuvaatimuksella eikä kirkollisvalituksella. Muutoksenhakukieltoa on lain perusteluissa (HE 108/2022) perusteltu sillä, että muutoksenhakuoikeus rajaisi kirkon tunnustettua autonomiaa itse päättää pappiensa valinnasta ja vihkimisestä. ”Kirkon traditiossa piispa ja tuomiokapituli hyväksyvät henkilön vihittäväksi papiksi. Kirkon autonomiaan katsotaan sisältyvän, että kirkko saa oman järjestyksensä mukaisesti päättää, ketkä saavat oikeuden toimia pappina. Kenelläkään ei ole subjektiivista oikeutta tulla vihityksi papiksi.”
Itä-Suomen hallinto-oikeus vahvisti päätöksellään, että mainittu kirkkolain mukainen muutoksenhakukielto ei ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen eikä ilmeisessä ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa. Näinollen hallinto-oikeus jätti sille seurakuntapastorin virkavalinnasta toimitetun valituksen tutkimatta.
Arvioitavana olleessa tilanteessa valituskiellosta oli säädetty nimenomaisesti laissa. Kirkkolainsäädännössä valituskiellon perusteena oli se, että seurakuntapastorin viranhoitomääräykseen kiinteästi liittyvä papiksi vihkiminen kuuluu uskonnonvapaudesta seuraavaan kirkon autonomiaan päättää itse siitä, ketkä saavat oikeuden toimia pappina. Valituskiellolle oli siten objektiivisia julkisoikeudellisen uskonnollisen yhteisön etuun liittyviä ja perustuslain 11 §:ssä suojattuun uskonnonvapauteen kytkeytyviä perusteita. Valituskielto täytti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä esitetyt kriteerit sille, että virkasuhteeseen liittyvä asia jää Euroopan ihmissoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle. Mahdollisen sukupuolen perusteella tapahtuvan syrjinnän osalta valittajalla oli käytettävissään tasa-arvolain mukainen mahdollisuus vaatia hyvitystä.
Hallinto-oikeus katsoi, ettei asian jääminen säännönmukaisen valitusoikeuden ulkopuolelle ollut vastoin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa.
Perustuslain 106 §:ää koskevien esitöiden (HE 1/1998 vp) mukaan lain ei voida katsoa olevan ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, jos perustuslakivaliokunta on ottanut lakiesitykseen kantaa, eikä ole nähnyt siinä ristiriitaa perustuslain kanssa. Perustuslakivaliokunta oli ottanut nimenomaisesti kantaa kumotussa kirkkolaissa olleeseen vastaavaan valituskieltoon lausunnossaan 20/2003 vp, eikä valiokunta ollut myöhemmässä kirkkolain muutoksia tai ehdotettuja muutoksia koskevassa lausuntokäytännössään (PeVL 104/2022 vp ja PeVL 4/2020 vp) pitänyt nyt kyseessä olevaa valituskieltoa tai muussakaan virkasuhteisiin liittyvässä lausuntokäytännössään pitänyt virkaan nimittämistä koskevaa valituskieltoa perustuslain vastaisena.
Hallinto-oikeus katsoi, ettei valituskielto ollut ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.
Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluihin voi tutustua tarkemmin Finlex-tietokannassa olevasta selostuksesta.