Oikeuskanslerilta moitteita maan hallitukselle lainvalmistelun puutteista
Oikeuskansleri on antanut kanteluasiassa ratkaisun, johon sisältyy voimakasta kritiikkiä ministeriöiden ja maan hallituksen toimintaan niiden valmistellessa kansalaisten oikeuksiin vaikuttavia lainmuutoksia. Valtioneuvoston oikeuskansleri toimii ylimpänä laillisuusvalvojana. Oikeuskansleri valvoo valtioneuvoston ja tasavallan presidentin toiminnan lainmukaisuutta.
Ratkaisun johtopäätöksissä on todettu, että maan hallituksen viime syksynä eduskunnalle antamien lakiesitysten valmistelussa ei ole kaikilta osin noudatettu perustuslain 14 §:ssä olevia vaatimuksia. Hallituksen esitysten valmistelussa ei ole annettu riittävästi aikaa kuulemiseen.
Hallituksen esityksissä ehdotettujen toimien kokonaisvaikutuksia ei ole arvioitu riittävän kattavasti. Esitysten valmistelussa ei ole myöskään arvioitu tarpeeksi ehdotettujen toimien vaikutuksia kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kannalta. Valmistelussa ei näin ollen ole noudatettu hyvää lainvalmistelutapaa.
Erityisen vakavana puutteena voidaan pitää sitä, ettei hallituksen esitysten vaikutusarvioissa otettu huomioon kaikkien hallituksen esittämien sosiaalietuuksien leikkausten kokonaisvaikutusta siitäkään huolimatta, että perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään toistuvasti edellyttänyt toisiinsa liittyvien etuusleikkausten kokonaisvaikutusten arviointia.
Vaikka esityksissä on selostettu pääosin Suomea sitovat aiheen kannalta merkitykselliset ihmisoikeusinstrumentit, jää kuitenkin osittain epäselväksi, missä määrin hallituksen esityksissä ehdotetut toimet vastaavat kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden asettamia vaatimuksia.
Oikeuskanslerin ratkaisuun voi tutustua tarkemmin Valtioneuvoston oikeuskanslerin nettisivuilla.