Vetoomus syrjimättömän työelämän puolesta

27.6.2022UutinenSTTK tiedoteYleiset uutiset

Tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja monimuotoinen työelämä on suomalaiselle yhteiskunnalle välttämättömyys. Syrjimättömyyden tulisi olla kaikissa työyhteisöissä itsestäänselvyys. Työmarkkinakeskusjärjestöt vetoavat niin työnantajiin kuin työntekijöihin syrjimättömän työelämän puolesta.

Haluamme herätellä kaikkia suomalaisia pohtimaan omia asenteitaan, ennakkokäsityksiään ja laajentamaan ajatteluaan. Jokainen voi omalla käytöksellään olla vaikuttamassa työelämän tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämiseen.

Monimuotoinen työympäristö on rikkaus ja tuo suomalaisille työyhteisöille valtavasti hyötyjä. Koko työyhteisöllä on vastuu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehittämisestä työpaikalla ja jokainen voi sanoin ja teoin edesauttaa syrjimättömän ja yhdenvertaisen kulttuurin luomista omassa työyhteisössään.

Työnantajalla on lisäksi velvollisuus ehkäistä syrjintää ja edistää yhdenvertaisuutta. Saamme avoimella työkulttuurilla houkuteltua osaajia vastaamaan kasvavaan työvoimapulaan ja samalla edistämme innovaatio- ja uudistumiskyvykkyyttä sekä luomme työympäristöjä, joissa jokainen saa vapaasti olla oma itsensä. Näitä hyötyjä ei kuitenkaan saa valjastettua, ellei työyhteisö arvosta ja ymmärrä erilaisuutta.

Syrjintä on Suomessa kielletty. Syrjintä ei saa estää kenenkään työllistymistä tai onnistumista omassa työssään. Rakennetaan tasa-arvoista ja yhdenvertaista, kaikille avointa työkulttuuria yhdessä.

 

toimitusjohtaja Jyri Häkämies, EK
toimitusjohtaja Markku Jalonen, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
puheenjohtaja Jarkko Eloranta, SAK
puheenjohtaja Sture Fjäder, Akava
puheenjohtaja Antti Palola, STTK
työmarkkinajohtaja Anna Kaarina Piepponen, Kirkon työmarkkinalaitos
neuvottelujohtaja Sari Ojanen, valtion työmarkkinalaitos