
Tukea ja turvaa työelämään
Yksin ei tarvitse jaksaa!
Liity jäseneksi!
Kirkon alat ry edustaa jäseniään työmarkkinaneuvotteluissa sekä edistää heidän asemaansa ja oikeusturvaansa työelämässä. Jäsenemme työskentelevät evl kirkon, ortodoksisen kirkon ja kristillisten järjestöjen sopimusaloilla.
Toiminnanjohtajan kolumnit
Hyvinvoinnin keskellä paasto palauttaa meidät kristinuskon ytimeen
Pääsiäinen on kristinuskon vanhin ja tärkein juhla. Sitä on juhlittu jo 100-luvulla, joulua vasta 300-luvulta lähtien. Pääsiäisessä ja sitä edeltävässä pitkäperjantaissa ei ole kysymys vähemmästä…
Järjestötyön asiantuntijan kolumnit
LIIKUNTASETELIT EIVÄT KUITTAA TYÖHYVINVOINTIA
Helsingin Sanomissa julkaistiin 10.3.2025 kirjoitus, jossa työterveyslääkäri Eira Roos totesi, ettei liikuntaseteleillä ratkaista työn sujuvuutta. Roosin mukaan yritykset uskovat työhyvinvoinnin paranevan liikunnalla, mutta ”jumppa ei auta,…

Kelan Kiila-kuntoutuksesta tukea työkykyyn ja hyvinvointiin!
Hae mukaan Kirkon alat ry:n jäsenten Kiila-kuntoutukseen 93798 Kunnonpaikkaan! Kuntoutus on tarkoitettu työssä jaksamisen tueksi ja työkyvyn edistämiseksi Kirkon alat ry:n jäsenille.

Työeläkekoulut – mitä on luvassa?
Tule mukaan maksuttomiin työeläkekoulutuksiin, joissa käydään läpi tuoreen eläkeuudistuksen vaikutuksia. Tilaisuuksissa asiantuntijat kertovat, keihin ja miten uudistus vaikuttaa. Ilmoittautuminen on käynnissä kaikilla paikkakunnilla.
Ajankohtaista



Koulutukset ja tapahtumat
19.5.2025 16:30 – 18:00JÄSENKOULUTUS: Uudet työehtosopimuksetJärjestää: Kirkon alat ry
21.5.2025 – 22.5.2025 Luottamusmiesten neuvottelupäivätJärjestää: Kirkon alat ry
26.5.2025 16:30 – 18:00JÄSENKOULUTUS: Luottamusmiestoiminta tutuksiJärjestää: Kirkon alat ry
10.6.2025 Supertk:n kassan kokous 10.6.Järjestää: Super työttömyyskassa
13.6.2025 Kirkon toimihenkilöt KTH ry:n jäsenille: Jäsenristeily Gotlannin Visbyhyn 13.–15.6.2025.Järjestää: Kirkon toimihenkilöt KTH ry