Tukea ja turvaa työelämään

Yksin ei tarvitse jaksaa!

Kirjaudu sisään jäsensivuille

Salasana unohtunut

Rekisteröidy

Liity jäseneksi!

Kirkon alat ry edustaa jäseniään työmarkkinaneuvotteluissa sekä edistää heidän asemaansa ja oikeusturvaansa työelämässä. Jäsenemme työskentelevät evl kirkon, ortodoksisen kirkon ja kristillisten järjestöjen sopimusaloilla.

Kirkon alat ry Facebookissa

Toiminnanjohtajan kolumnit

Korkeaan työllisyyteen perustuva järjestelmä on kovien haasteiden edessä

Hallitusohjelman yksi tärkeimmistä tavoitteista on työllisyyden parantaminen niin, että hallituskauden lopussa työikäisestä väestöstä työllisiä olisi 80 %. Hallitus haluaa myös edistää vihreää talouskasvua ja teknologiaa.…

Järjestöasiantuntijan kolumnit

Yksinäisyyden monet kasvot

Sosiaalinen yksinäisyyden tunne syntyy siitä, ​ettei koe kuuluvansa mihinkään ryhmään.​ Sosiaalinen yksinäisyys on tunne siitä, ettei henkilöllä ole riittävää määrää sosiaalisia kontakteja tai yhteyksiä muihin ihmisiin,…

Saat Turvan kotivakuutuksen nyt –25 % vuodeksi

Laske rimaa, mutta älä vakuutuksissa. Arjen pyörityksessä on jo tarpeeksi, joten anna vakuutuskumppanimme Turvan hoitaa vakuutuksesi kuntoon. Kampanjaedun saat 31.8.2023 mennessä alkaneisiin uusiin kotivakuutuksiin.

Ajankohtaista

Koulutukset ja tapahtumat

2.10.2023 HIljaisuuden retriitti Ikaalisten Metsäkestilässä 2.-4.10.2023 TeKi ry:n jäsenilleJärjestää: Teologit ja Kirkkomuusikot TeKi ry

2.10.2023 TeKi ry:n vuosikokous ma 2.10.2023Järjestää: Teologit ja Kirkkomuusikot TeKi ry

2.10.2023 16:30 – 18:00Alueelliset Teams-jäsenkoulutustilaisuudetJärjestää: Kirkon alat ry

3.10.2023 STTK:n HED-seminaari 3.10.2023, Helsinki (Hybridikoulutus)Järjestää: Kirkon alat ry

7.10.2023 Keski-Suomen alueen jäsenille: Lähde mukaan teatteriin 7.10.2023!Järjestää: Keski-Suomi