Toiminnanjohtajan kolumnit

13 marraskuun 2022

Ostovoima turvataan riittävillä palkankorotuksilla

Vuoden 2023 palkantarkistusten määrästä, ajankohdasta ja toteutustavoista on sovittu neuvoteltavan kuluvan vuoden loppuun mennessä. Tehtävä ei ole lainkaan niin helppo »»

Kirkon alat ry edustaa jäseniään työmarkkinaneuvotteluissa sekä edistää heidän asemaansa ja oikeusturvaansa työelämässä. Jäsenemme työskentelevät evl kirkon, ortodoksisen kirkon ja kristillisten järjestöjen sopimusaloilla.

Ajankohtaista

04 marraskuun 2022

Tänään vietetään naisten palkkapäivää!

Työmarkkinakeskusjärjestö STTK on jo usean vuoden ajan kehottanut viettämään vuoden loppupuolella naisten palkkapäivää. Sillä halutaan muistuttaa siitä ikävästä tosiasiasta, että »»

10 lokakuun 2022

Tämän viikon aikana vietetään Nuorisotyön viikkoa 10.-16.10.2022

Tämän viikon aikana vietetään valtakunnallista Nuorisotyön viikkoa 10.-16.10.2022. Viikon teemana on nuoret ja nuorisotyö koronan jälkeen. Teemaviikolla nostetaan esiin nuorisotyöntekijöiden, »»

15 syyskuun 2022

Työmarkkinajärjestöt suosittelevat osallistumaan Astetta alemmas -kampanjaan

”Tämän syksyn aikana on käännettävä kaikki kivet, joilla tulevan lämmityskauden energiakustannuksia ja sähkölaskuja pystytään kohtuullistamaan. Systemaattinen ja laaja-alainen energian säästäminen »»

09 syyskuun 2022

Helsingin seurakuntayhtymä vähentää roimasti henkilöstöään

Helsingin seurakuntayhtymässä vähennetään säästösyistä 45 henkilötyövuotta seuraavien kolmen vuoden aikana Osa henkilöstön vähennyksistä toteutetaan irtisanomisilla. Asiasta uutisoitiin tänään perjantaina Helsingin »»

09 syyskuun 2022

Pääluottamusmiesten kannanotto Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstön vähennyksiin

Jokainen irtisanottu on liikaa! Yhteisissä palveluissa käytiin pitkä ja kuluttava tuotannollis-taloudellinen YT-prosessi. Kirkon piirissä tämän mittaluokan neuvotteluja ei ole aikaisemmin »»

Tapahtumakalenteri

ma
ti
ke
to
pe
la
su
ma
ti
ke
to
pe
la
su
31
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
1
2
3
4
  • Ei tapahtumia
  •  

    Kirkonalat facebookissa

    Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
    Hyvää ensimmäistä adventtia!

#adventtiaika #ensimmäinenadventti #kirkonalatry #kirkollistenalojenammattiliitto #yksineitarvitsejaksaa #tukeajaturvaatyöelämään
    5 päivää sitten
    Kirkon alat ry

    Kirkon alojen edustajisto kokoontui tänään vuoden 2022 syyskokouksen merkeissä.

    Huolimatta siitä, että junaliikenne hieman takkuili, niin kaikki edustajat pääsivät hyvin paikalle. 🤗

    Elena Gorschkow @sttkmikonkatu aloitti seminaariosuuden ja kertoi tulevista eduskuntavaaleista.

    #kirkonalat #fiksuliitto #edustajisto #yksineitarvitsejaksaa #eduskuntavaalit2023
    ... Katso lisääLyhennä

    Kirkon alojen edustajisto kokoontui tänään vuoden 2022 syyskokouksen merkeissä. 

Huolimatta siitä, että junaliikenne hieman takkuili, niin kaikki edustajat pääsivät hyvin paikalle. 🤗

Elena Gorschkow @sttkmikonkatu aloitti seminaariosuuden ja kertoi tulevista eduskuntavaaleista. 

#kirkonalat #fiksuliitto #edustajisto #yksineitarvitsejaksaa #eduskuntavaalit2023Image attachmentImage attachment
    4 viikkoa sitten
    Kirkon alat ry

    Tänään 4.11.2022 vietetään naisten palkkapäivää!

    Työmarkkinakeskusjärjestö STTK on jo usean vuoden ajan kehottanut viettämään vuoden loppupuolella naisten palkkapäivää. Sillä halutaan muistuttaa siitä ikävästä tosiasiasta, että naisen euro on edelleen huomattavasti miehen euroa pienempi. Palkkaero vastaa sitä, että naiset jäisivät tänä(kin) vuonna pois työstä jo tänään miesten jatkaessa työtään vuoden loppuun saakka.

    🚺Naisen euro on 84,3 senttiä.

    Naisten keskiansiot miesten keskiansioista kuukaudessa ovat siis ainoastaan 84,3 prosenttia. Laskelma perustuu Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin toisen vuosineljänneksen tietoihin, 2022. Palkkaero on suurempi Suomessa kuin Euroopan unionin maissa keskimäärin.

    🔴Sitkeä ongelma

    Sukupuolten välinen palkkaero on viime vuosikymmenien aikana kaventunut huomattavan hitaasti, vaikka esimerkiksi naisten koulutustaso on lisääntynyt huimasti. Sukupuolten välinen palkkaero on sitkeä työelämän tasa-arvo-ongelma. STTK:n mielestä tähän ongelmaan on puututtava nykyistä huomattavasti tehokkaammin.

    #tasaarvo #työelämä #Naistenpalkkapäivä

#tasaarvo #työelämä #naistenpalkkapäivä
    4 viikkoa sitten
    Kirkon alat ry

    Haikein mielin jouduimme tänään luopumaan työtoveristamme Jaana Kovasesta. Hänen työpanos Kirkon aloille on ollut huikea. Me työtoverit tulemme kaipaamaan häntä suuresti. Kiitos Jaana, kun olet ollut niin loistava työkaveri meille! ❤️

    ”Nyt hyvästelemme
    Jaana Kovasta
    joka Kirkon aloihin tuli äsken vasta.
    Hän ehti täällä olla yhdeksän vuotta
    eikä tosiaankaan ihan suotta.
    Jaanan työpanos oli tässä tiimissä tärkeä siksi meinaa tämä ero sydämemme särkeä. 💔”
    -PP

    #läksärit #kirkonalat #yksineitarvitsejaksaa

#läksärit #kirkonalat #yksineitarvitsejaksaaImage attachmentImage attachment+1Image attachment

    Kommentoi Facebookissa

    Onnea uusiin haasteisiin, Jaana😊

    Siunausta ja onnea uuteen paikkaan 🤗

    Jaanalle kiitos ja vauhtia uusiin haasteisiin!

    Kiitos Jaana kaikeista, ihana ihminen 😍 kaikkea hyvää tulevaan!

    Kiiitos, Jaana! Onnea ja siunausta uusinin työhaasteisiin.

    Kiitos Jaana avustasi ja hyvistä neuvoista.😊 Myötätuulta uusiin kuvioihin🙏👋

    Kiitos, Jaana, kaikesta avustasi ja kaikkea hyvää tulevaan!

    Kiitos Jaana.

    Onnea uuteen ja tulevaan!

    Kiitos Jaanalle ja kaikkea hyvää tulevaan🌸

    Kiitos Jaanalle hyvästä yhteistyöstä ja hyvää jatkoa eteenpäin 🥂❣️

    Lämmin kiitos Jaanalle ja Onnea uusiin tuuliin💖🥰🙏

    Kiitos, Jaana ja kaikkea hyvää tulevaan! ❤️

    Kiitos, Jaana yhteisistä hetkistä! 🧡

    Kiitos Jaana yhteistyöstä! Kaikkea hyvää tulevaan! ❤🙏

    Kiitos Jaana yhteistyöstä ja Siunauksen toivotukset uusiin haasteisiin.

    Kiitos Jaana ja onnea uusiin haasteisiin ❤️

    Harvemmin sama ihminen on suloinen, läsnäoleva, lämminhenkinen ja kylmän järkevän viisas, mutta Jaana on semmoinen. Kiitos Jaana entisistä, menneistä yhteistyön vuosista 😊 Onnea tulevaan 🌹🌹🌹

    Kiitos Jaana, onnea uuteen!

    View more comments