Toiminnanjohtajan kolumnit

18 syyskuun 2022

Kirkon ei tule uudistaa itseään näkymättömäksi

Evankelis-luterilaisen kirkon toiminnasta kertovat tunnusluvut ovat olleet laskusuunnassa jo usean vuoden ajan. On pohdittu, miksi kirkko ei tavoita paremmin nykypäivän »»

Kirkon alat ry edustaa jäseniään työmarkkinaneuvotteluissa sekä edistää heidän asemaansa ja oikeusturvaansa työelämässä. Jäsenemme työskentelevät evl kirkon, ortodoksisen kirkon ja kristillisten järjestöjen sopimusaloilla.

Ajankohtaista

15 syyskuun 2022

Työmarkkinajärjestöt suosittelevat osallistumaan Astetta alemmas -kampanjaan

”Tämän syksyn aikana on käännettävä kaikki kivet, joilla tulevan lämmityskauden energiakustannuksia ja sähkölaskuja pystytään kohtuullistamaan. Systemaattinen ja laaja-alainen energian säästäminen »»

09 syyskuun 2022

Helsingin seurakuntayhtymä vähentää roimasti henkilöstöään

Helsingin seurakuntayhtymässä vähennetään säästösyistä 45 henkilötyövuotta seuraavien kolmen vuoden aikana Osa henkilöstön vähennyksistä toteutetaan irtisanomisilla. Asiasta uutisoitiin tänään perjantaina Helsingin »»

09 syyskuun 2022

Pääluottamusmiesten kannanotto Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstön vähennyksiin

Jokainen irtisanottu on liikaa! Yhteisissä palveluissa käytiin pitkä ja kuluttava tuotannollis-taloudellinen YT-prosessi. Kirkon piirissä tämän mittaluokan neuvotteluja ei ole aikaisemmin »»

07 syyskuun 2022

Haemme taloushallinnon ammattilaista

Kirkon alat ry on STTK:lainen virka- ja työehtosopimuksista neuvotteleva ammattiliitto, joka toimii evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon sekä kristillisten järjestöjen sopimusaloilla. »»

04 elokuun 2022

Työsopimuslakiin ja työaikalakiin muutoksia 1.8.2022 alkaen

Elokuun alussa voimaan tulleet työsopimuslain ja työaikalain muutokset perustuvat hallituksen esitykseen, jolla pantiin täytäntöön EU:n ns. työehtodirektiivi sekä vahvistettiin vaihtelevalla »»

Tapahtumakalenteri

ma
ti
ke
to
pe
la
su
ma
ti
ke
to
pe
la
su
26
27
28
29
30
1
2
3
4
6
7
8
9
10
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
2
3
4
5
6
05 loka
05.10. - 06.10.    
Koko päivä
Evankelis-luterilaisen kirkon luottamusmiehet Luottamusmieskurssi B 5.-6.10.2022 Koulutussisällöt: -Työaika-asiat -Vuosiloma -Korvaukset -Työstä poissaolot -Työkaluja työssäjaksamiseen
11 loka
Kaikkien sopimusalojen yhteiset koulutukset Luottamusmiehen neuvottelutaidot 11.10.2022 (klo 14:30-16), Verkkokoulutus, Teams Koulutus sisältö: Haastavat vuorovaikutustilanteet

 

Kirkonalat facebookissa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
2 päivää sitten
Kirkon alat ry

Terveisiä STTK:n henkilöstön edustajien Työn tulevaisuus -seminaarista! Menossa mukana palkitut STTK:n vuoden luottamusmiehet vuosimallia 2017 (Anne Seino) ja 2021 (Marja Mäntylä). #luottamusmiehet #sttkhed2022 #kirkonalat #työntulevaisuus ... Katso lisääLyhennä

Terveisiä STTK:n henkilöstön edustajien Työn tulevaisuus -seminaarista! Menossa mukana palkitut STTK:n vuoden luottamusmiehet vuosimallia 2017 (Anne Seino) ja 2021 (Marja Mäntylä).  #luottamusmiehet #sttkhed2022 #kirkonalat #työntulevaisuus

Kommentoi Facebookissa

Kiva päivä oli ja paljon mielenkiintoisia luentoja tulevaisuuden työelämästä 😊

6 päivää sitten
Kirkon alat ry

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää tämä työviikko! Hyvää viikonloppua kaikille, niin työssä oleville kuin vapaapäiviään viettäville! #kirkonalat #liityliittoon #fiksuliitto #yksineitarvitsejaksaa ... Katso lisääLyhennä

1 viikko sitten
Kirkon alat ry

Täällä ollaan, huusivat Ilona ja Merja varhaiskasvatuksen neuvottelupäiviltä Lahdesta! ... Katso lisääLyhennä

Täällä ollaan, huusivat Ilona ja Merja varhaiskasvatuksen neuvottelupäiviltä Lahdesta!