Toiminnanjohtajan kolumnit

08 tammikuun 2023

Suomalaisella sisulla uuteen vuoteen

Vuosi on vaihtunut ja loppiainen päättänyt joulun pyhäpäivät. Luterilaisessa ja muissa länsimaisissa kirkoissa loppiaista vietetään itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä. »»

Kirkon alat ry edustaa jäseniään työmarkkinaneuvotteluissa sekä edistää heidän asemaansa ja oikeusturvaansa työelämässä. Jäsenemme työskentelevät evl kirkon, ortodoksisen kirkon ja kristillisten järjestöjen sopimusaloilla.

Ajankohtaista

16 tammikuun 2023

Evankelis-luterilaisen kirkon virka- ja työehtosopimus (KirVESTES) on irtisanottu tänään (16.1.2023)

Keväällä 2022 tehdyssä virka- ja työehtosopimuksessa sovittiin evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinaosapuolten kesken, että vuonna 2023 toteutettavista palkantarkistuksista neuvotellaan ja sovitaan myöhemmin »»

21 joulukuun 2022

Kirkon alat irtisanoi Kristillisten järjestöjen työehtosopimuksen sekä Suomen ortodoksisen kirkon työehtosopimuksen

Kirkon alat on irtisanonut Kristillisten järjestöjen työehtoehtosopimuksen (KJTES) ja Suomen ortodoksisen kirkon työehtosopimuksen, jotta vuoden 2023 palkkaneuvottelut saadaan käynnistettyä. Molemmat »»

21 joulukuun 2022

Virkamatkojen kustannusten korvausperusteet vuonna 2023

Vuonna 2023 tehtävien virka- ja työmatkojen kustannusten korvausperusteet on vahvistettu. Evankelis-luterilaisessa kirkossa korvaukset määräytyvät Kirkon virka- ja työehtosopimuksen (KirVESTES) liitteen »»

14 joulukuun 2022

Neuvottelut vuoden 2023 palkan tarkistuksista aloitettiin evankelis-luterilaisessa kirkossa 

Kuluvan vuoden keväällä evankelis-luterilaisen kirkon virka- ja työehtosopimusosapuolten kesken sovittiin, että vuoden 2023 palkantarkistusten määrästä, ajankohdasta ja toteutustavoista neuvotellaan 31.12.2022 »»

07 joulukuun 2022

Luottamusmies-nimikettä tulee uudistaa

Kirkon alojen syysedustajisto on keskustellut luottamusmies-nimikkeen uudistamisesta sukupuolineutraaliksi. Yhteiskunnassa on jo pidempään tarkasteltu kriittisesti erilaisissa ammatti- ja virkanimikkeissä ja luottamustehtävissä »»

Tapahtumakalenteri

ma
ti
ke
to
pe
la
su
ma
ti
ke
to
pe
la
su
28
29
30
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
1
15 joulu
Kutsu Sinulle, joka olet lähetyksen ja kansainvälisen työn ammattilaiset ry:n jäsen! Pidämme yhdistyksemme ylimääräiseen syyskokouksen Teamissa 15.12.2022, klo 9.30-10.30. Ilmoittaudu sihteeri Riitta Laiholle sähköpostilla 13.12.2022 [...]

 

Kirkonalat facebookissa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
4 viikkoa sitten
Kirkon alat ry

Hyvää uutta vuotta kaikille! Kirkon alat ry:n vuoden 2022 joulukalenterin arvonnassa liiton tuotepalkinnon voittivat:
Katri Heporauta, Pauli Syrjö, Päivi Jaara, Mikko Kalliomäki, Tuija Koivu, Taina Heiniluoma, Tuovi Kärsämä, Kari Aro, Maarit Vesterinen, Anne Saarinen, Jaakko Karhu, Tuula Koskinen, Kirsi Romo, Sanna Hännikäinen, Mirva Heikkinen, Marika Pietilä, Minna Tuominen, Ruut Erkkilä, Maj Röyskö, Johanna Rantalankila, Jaana Kovanen, Merja Forsman, Sirpa Turunen sekä Mirkku Perkkola. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille!
... Katso lisääLyhennä

Kommentoi Facebookissa

Kiitos!🎉

Kiitos 🤩

Meikäläisellä menny vallan ohi koko kalenteri ☹ liika kiireinen joulukuu töitten takia ja muutenkin 😤

Kiitoksia, Kirkon alat ry! Lähetetäänkö tuo tuotepalkinto suoraan postitse kotia vai pitääkö se hakea postin noutopisteestä? 🙂 (Ei oo ainakaan kuulunut vielä kummastakaan mitään eli ei ole tullut vielä lähetys perille. Oli kumpi tahasa toimitustapa.)

View more comments

1 kuukausi sitten
Kirkon alat ry

Kohta julistetaan joulurauhaa ja monet meistä siirtyvät viettämään joulua, joten toivotamme kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua ja kiitoksia kaikille tästä kuluneesta vuodesta! ✨❤️

Luukku 24

Avaa luukku ja katso video.
Kaikkien Facebook- ja Instagram-tykkääjien ja kommentoijien kesken arvotaan Kirkon alojen tuotepalkintoja. Arvonta suoritetaan joulun pyhien jälkeen.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
#kirkonalat #joulukalenteri #joulukalenteri2022 #fiksuliitto #yksineitarvitsejaksaa #tukeajaturvaatyöelämään #hyvääjoulua2022 #jaonnellistauuttavuotta2023
... Katso lisääLyhennä

Kommentoi Facebookissa

Hajallaan elävän kristikunnan saattaminen keskinäiseen yhteyteen

Ekumenian tavoitteena on hajallaan elävän kristikunnan saattaminen keskinäiseen yhteyteen.

HAJALLAAN ELÄVÄN KRISTIKUNNAN SAATTAMINA KESKINÄISEEN YHTEYTEEN

Keskinäinen yhteys ja yhteistyö?

Hajallaan elävän kristikunnan saattaminen keskinäiseen yhteyteen

Kokoamaan yhteen hajaantuneet kirkot niin, että ne voisivat tuntea toisensa, rukoilla toistensa puolesta ja todistaa maailmalle yhdessä Kristuksesta.

Ekumenian tavoitteena on hajallaan elävän kristikunnan saattaminen keskinäiseen yhteyteen.

Hajallaan elävän kristikunnan saattaminen keskinäiseen yhteyteen.

Hajallaan elävän kristikunnan saattaminen keskinäiseen yhteyteen.

Sama vastaus kuin muillakin 😊🎄

Edellämainutut kommentit oikein ja samaa mieltä🙏

Hyvin sanoneet edelliset.

Kirkkojen yhteys.

Yhteys, rakkaus ja toivo, yhteys

Kristittyjen yhteys

Kristikunnan saattaminen keskinäiseen yhteyteen

Hajallaan elävän kristikunnan saattaminen keskinäiseen yhteyteen

Hajallaan elävän kristikunnan saattaminen keskinäiseen yhteyteen.

Ekumenia on kaikkea sitä toimintaa, jonka tarkoituksena on edistää kirkkojen yhteyttä ja maailmanlaajan kirkon näkyvää ykseyttä

View more comments

1 kuukausi sitten
Kirkon alat ry

Oikein hyvää lähestyvää joulua ja kiitämme jo nyt kaikkia kalenterin kommentoijia ja tykkääjiä. 🥰🎄

Mahtavaa nähdä, että olette olleet hyvin aktiivisesti mukana Kirkon alojen vuoden 2022 kalenterissa.

Toimistomme ja puhelinvaihteemme on suljettu 27.-30.12.2022. Palvelemme teitä jälleen normaalisti maanantaina 2.1.2023.

Luukku 23

Avaa luukku ja katso video.
Kaikkien Facebook- ja Instagram-tykkääjien ja kommentoijien kesken arvotaan Kirkon alojen tuotepalkintoja. Arvonta suoritetaan joulun pyhien jälkeen.

Toivotamme kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2023!

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
#kirkonalat #joulukalenteri #joulukalenteri2022 #fiksuliitto #yksineitarvitsejaksaa #tukeajaturvaatyöelämään
... Katso lisääLyhennä

Kommentoi Facebookissa

Kristityt Yhdessä, Herättäjä-Yhdistys, Rauhanyhdistys

Bibliaseura, Suomen Lähetysseura, Kansanlähetys

KUA, Kirkkopalvelut, SLEY

KUA, Suomen Lähetysseura, Kirkkopalvelut 🎄

SLEY, KUA, Kirkkopalvelut

Kirkkopalvelut, SLEY, KUA

Kua, sley, sls

Suomen Lähetysseura, Sley , Kua

KUA, Kirkkopalvelut, SLS

KUA, SLS, Pipliaseura

Herättäjä-Yhdistys, Suomen Lähetysseura, Sley

Komppaan edellisiä

Suomen luterilainen evankelium yhdistys, kirkkopalvelu, Herättäjäyhdistys

Sls, kua, pipliaseura

Suomen Lähetysseura, Pipliaseura, Kirkkopalvelut

Kua, Sls ja Sley

Krs, SLS, SPS, SLEY mm

KUA, Kirkkopalvelut, SLS

Kua, Suomen lähetysseura, Pipliaseura

View more comments