Kristillisten järjestöjen ja ortodoksisen kirkon sopimusaloilla alkoi tänään (1.2.2023) sopimukseton tila

1.2.2023UutinenYleiset uutiset

Kristillisten järjestöjen ja Suomen ortodoksisen kirkon työehtosopimusneuvotteluissa ei päästy neuvottelutulokseen tammikuun loppuun mennessä. Koska sopimukset oli aiemmin irtisanottu päättymään 31.1.2023, alkoi näillä sopimusaloilla sopimukseton tila helmikuun alussa.

Päättyneillä työehtosopimuksilla sovitut palkka- työaika- ja muut työtä koskevat ehdot säilyvät kuitenkin edelleen voimassa tavanomaisoikeudellisen jälkivaikutuksen perusteella. Työsuhteen ehdot määräytyvät yhä voimassa olleen työehtosopimuksen mukaisesti, kunnes uusi työehtosopimus tulee voimaan. Palkkoja ei siis koroteta jälkivaikutuksen aikana. Työehtosopimuksissa sovittu työrauhavelvollisuus ei kuitenkaan ole voimassa sopimuksettoman tilan aikana.

Neuvottelut Kirkon alojen, AKI-liittojen sekä Palvelutyönantajat Paltan kanssa jatkuvat edelleen. Seuraava tapaaminen on sovittu ensi perjantaiksi. Neuvotteluilmapiiri on toistaiseksi ollut hyvä.