Työntekijän oikeuksien heikentämistä koskevien lakimuutosten valmistelu käynnistyi TEM:ssä
Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut kaksi uutta kolmikantaista työryhmää valmistelemaan hallituksen työmarkkinauudistuksia. Toinen työryhmistä keskittyy henkilöön liittyviin perusteisiin, joilla työntekijän voi irtisanoa. Toinen työryhmä käsittelee työsopimuksen määräaikaisuuden perustetta, lomautusilmoitusaikaa ja takaisinottovelvollisuutta.
Molempien työryhmien toimeksiannot liittyvät Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan, jonka mukaisessa terminologiassa kysymys on työllistämisen esteitä purkavista lakihankkeista. Tosiasiallisesti kyse on kuitenkin työntekijän irtisanomis- ja lomauttamissuojan heikentämisestä sekä määräaikaisen työsopimuksen työnantaja-aloitteisen käytön helpottamisesta.
Työryhmien toimikaudet päättyvät vuoden lopussa ja sen jälkeen niiden työstämät lakiesitysluonnokset lähtevät todennäköisesti lausuntokierroksille.
Kirkon alat seuraa työryhmien työn etenemistä keskusjärjestönsä STTK:n välityksin. STTK:lla on edustaja molemmissa työryhmissä.
Tarkempia tietoja työryhmistä voi lukea työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tiedotteesta ja nettisivuilta sekä STTK:n sivuilta.