Naisen eurolla on pitkä varjohistoria
Vanhuuseläkkeellä oleva suomalaisnainen on todennäköisesti köyhä. Suomessa yksin asuvalla köyhyysraja on noin 1530 euroa kuukaudessa, ja naisen keskimääräinen eläke vain hieman sen yläpuolella, 1647 euroa. Tilasto muuttuu arjeksi, kun monen on valittava lääkkeiden ja ruoan välillä. Kyse ei ole yksittäisten naisten epäonnistumisista, vaan vuosikymmenten poliittisista valinnoista, jotka ovat muovanneet naisten työuria ja toimeentuloa.
Naisia on kautta historian kannustettu kodin hoitamiseen, miehiä ansiotyöhön. Poikkeus nähtiin sodan aikana, kun naisia tarvittiin paikkaamaan työvoimapulaa miesten ollessa rintamalla. Naiset astuivat teollisuuteen, palveluihin ja julkiselle sektorille, mutta miehiä pienemmällä palkalla. Sota-ajan jälkeen talouskasvua on selitetty investoinneilla ja teollistumisella, mutta tunnustamatta on jäänyt, että kasvu perustui myös halpaan, joustavaan työvoimaan. He olivat naisia.
Suomen valtioneuvosto määräsi vuonna 1945, että naisten palkka sai olla korkeintaan 80 prosenttia miehille maksettavasta palkasta. Tätä voi hyvällä syyllä kutsua palkkakuopan alkuräjähdykseksi. Ajatusmalli oli selvä: miehen palkalla elätettiin perhe, naisen tuloilla osteltiin mekkoja ja verhoja.
Naisia syyllistetään usein heidän omista valinnoistaan, jotka ovat johtaneet pieniin tuloihin ja olemattomiin eläkkeisiin. Miksi jäivät kotiin eivätkä menneet töihin? Historian kaari on paljastava. Vaikka naiset tekivät työnsä sotavuosina, heidät ohjattiin sodan jälkeen takaisin kotiin, jotta palaaville miehille riitti työpaikkoja.
Naiset ovat olleet työmarkkinoidemme vararesurssi, tarvittaessa korvaamaton, mutta silti vähäpalkkainen ja heikosti arvostettu. Vasta vuonna 1962 samapalkkaisuus kirjattiin lakiin, mutta naisvaltaiset alat sijoitettiin vaivattomasti palkkaluokkien alapäähän. Silloin uskottiin, että naisten palkat nousevat koulutustason noustessa. Näin ei käynyt. Tänä päivänä naiset ovat miehiä koulutetumpia, ja silti palkkakuoppa elää. Naisen euro on edelleen 84 senttiä. Kahdeksassa vuosikymmenessä valtioneuvoston asettamasta määräyksestä on päästy eteenpäin 4 senttiä.
Naisten kannalta ongelmat työmarkkinoilla tulevat jatkumaan. Lähes 60 prosenttia määräaikaisissa työsuhteissa olevista on naisia. Valmisteilla oleva lakimuutos, joka sallisi määräaikaiset työsopimukset ilman perusteltua syytä, lisää työsuhteiden epävarmuutta entisestään. Myös irtisanomissuojan heikentäminen osuu erityisesti perhevapaalta palaaviin naisiin. Lakimuutosten hinta tullaan maksamaan naisten työurilla ja eläkkeillä.
Jälleen yksi maaliskuinen naistenpäivä on ohi ja edessä näyttäisi olevan 364 miesten päivää. Naistenpäivä ei saa olla vain kukkia ja kohteliaisuuksia. Se on muistutus oikeusvaltion periaatteista. Tasa-arvo ei toteudu juhlapuheilla, vaan silloin kun sukupuolestaan riippumatta jokainen voi saada oikeutensa turvatuiksi niin työelämässä kuin yksityiselämässäkin.
Tasa-arvo on myös talouskysymys. Ikääntyvä maa ei voi jättää puolta väestöä portin pieleen. Jokainen menetetty osaaminen ja jokainen rakenteellinen este on myös kansantalouden tappio. Jos jotain historia opettaa, niin sen, että tasa-arvo ei etene itsestään. Meillä on varaa ja velvollisuus parempaan, vuoden jokaisena päivänä.
Kirjoittaja
