JO JOUTUI ARMAS AIKA
Kesä lähestyy Suomessa lähes yhtä varmasti kuin keskustelu Suvivirrestä. Vuosi toisensa jälkeen sama aihe nousee otsikoihin ja mielipidekirjoituksiin. Toisille Suvivirsi on rakas perinne, toisille ongelmallinen uskonnollinen tunnusmerkki.
Keskustelu Suvivirrestä kertoo paljon ajastamme. Elämme yhteiskunnassa, jossa yksilön oikeudet, omat näkemykset ja henkilökohtaiset valinnat ovat korostuneet enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Monella tavalla tämä on hyvä asia. Meillä on vapaus ajatella, puhua ja tuoda esiin erilaisia näkökulmia. Se ei ole itsestäänselvyys tämän päivän maailmassa.
Suomi on edelleen maa, jossa kansalaisyhteiskunta toimii avoimesti. Ihmiset voivat järjestäytyä, vaikuttaa ja puolustaa itselleen tärkeitä asioita. Juuri siksi myös Suvivirrestä voidaan käydä avointa keskustelua. Demokratiaan kuuluu se, että erilaisia näkemyksiä saa esittää.
Samalla herää kuitenkin kysymys siitä, missä kulkee raja. Kuinka helposti olemme valmiita luopumaan perinteistä, jotka ovat olleet osa yhteistä kulttuuriamme vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen ajan? Maailman kuuluu muuttua, ja yhteiskunnan kuuluu kehittyä. Kaikkea vanhaa ei pidä säilyttää vain siksi, että niin on aina tehty. Silti uskon, että perinteillä on oma paikkansa. Jos emme pidä kiinni mistään yhteisestä, miksi ylipäätään näemme vaivaa uusien perinteiden luomiseksi?
Nykyään näyttää joskus siltä, että kaiken epämiellyttävän tai omasta maailmankatsomuksesta poikkeavan ajatellaan olevan haitallista. En kuitenkaan usko, että suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että kohtaamme vain omia näkemyksiämme vahvistavia asioita.
Päinvastoin. Sivistysvaltiossa pitäisi oppia elämään myös sellaisten ihmisten, ajatusten ja perinteiden kanssa, joita ei itse täysin allekirjoita. Altistuminen erilaisille näkemyksille ei yleensä vahingoita meitä. Useimmiten se tekee meistä avarakatseisempia, vahvempia ja aidosti suvaitsevaisempia. Jos hyväksymme vain sellaiset näkemykset, jotka vastaavat omaa ajatteluamme, emme enää rakenna yhteistä yhteiskuntaa vaan rinnakkaisia todellisuuksia.
Suomessa kirkot ja kristilliset järjestöt ovat edelleen merkittävä osa yhteiskuntaa. Ne tarjoavat apua, tukea, yhteisöllisyyttä ja toivoa lukemattomille ihmisille. Siksi haluankin kiittää kaikkia liittomme jäseniä, teette tärkeää työtä ihmisten hyväksi. Sen merkitys ei vähene, vaikka julkinen keskustelu välillä muuta antaisikin ymmärtää.
Kesä on Suomessa erityinen vuodenaika. Valoa, vihreyttä ja lämpöä ei ole meille suotu ympäri vuoden. Siksi niistä kannattaa nauttia silloin, kun niiden aika on.
Jo joutui armas aika. Ihan kaikille!
Kirjoittaja
