Kuules työelämä, mihin luulet olevasi matkalla?
Suomalaisen työelämän kehitys viimeisten vuosikymmenten aikana on ollut vähintäänkin mielenkiintoista. Huomaan usein pohtivani, onko kehitys aina oikeansuuntaista. Teknologia kehittyy huimaa vauhtia, työn tekeminen tehostuu vuosi vuodelta, ja saamme yhä enemmän aikaan yhä lyhyemmässä ajassa. Samaan aikaan ihmiset ovat kuitenkin entistä väsyneempiä. Miten tässä näin kävi?
Ei siitä lopulta ole kovinkaan pitkä aika, kun Suomessa siirryttiin kuusipäiväisestä työviikosta viisipäiväiseen. Muutos oli aikanaan merkittävä, mutta nykyään harva meistä kyseenalaistaa sen järkevyyttä. Miksi sitten tänä päivänä ajatus nelipäiväisestä työviikosta tuntuu edelleen niin monen mielestä lähes mahdottomalta?
Nuorisolaisena olin aktiivisesti mukana seurakuntani nuorisotyössä ja vietin paljon aikaa seurakunnan nuorisotoimistolla. (Myöhemmin minusta tuli saman seurakunnan nuorisotyöntekijä.) Vielä viime vuosituhannen lopulla saattoi leirikirjeiden postittamiseen kulua kokonainen työpäivä. Kirjekuoriin kirjoitettiin osoitteet käsin, kirjeet naputeltiin kaksisormijärjestelmällä kirjoituskoneella, ja paperit taiteltiin talkoovoimin.
Nykyään vastaava työ hoituu muutamassa minuutissa, ja tekoälyn kehittyessä saatamme pian puhua enää sekunneista. Tämä on tietenkin monella tavalla hienoa, mutta samalla mieleen nousee liuta kysymyksiä. Jäikö parikymmentä vuotta sitten jotain olennaista tekemättä siksi, ettei käytössämme ollut samanlaisia apuvälineitä kuin nykyään, esimerkiksi tietokoneita ja internetiä? Keksimmekö nykyisin jatkuvasti uusia, jopa tarpeettomia työtehtäviä ja työn sisältöjä vain siksi, että voisimme käyttää työaikamme mahdollisimman tehokkaasti? Mikä on inhimillinen määrä työtehtäviä yhdelle ihmiselle yhden päivän aikana? Miksi vähemmän ei riitä?
Jauhamme jatkuvasti työhyvinvoinnista, työuupumuksesta, mielenterveyden haasteista ja palautumisen merkityksestä. Yritämme kehittää hyvinvointia tukevia menetelmiä, mutta liian harvoin pysähdymme keskustelemaan työn kuormittavuudesta. Erityisen huolestuttavaa on se, kuinka normaalina pidämme jatkuvaa väsymystä. Ihmiset kertovat olevansa uupuneita, kiireisiä ja kuormittuneita. Työpäivän jälkeen ei välttämättä riitä voimia perheelle, ystäville, harrastuksille tai edes omalle palautumiselle. Elämästä tulee helposti selviytymistä työpäivästä seuraavaan.
Kun seuraa suomalaista talous- ja työelämäkeskustelua, huomaa sen pyörivän säästöjen, tuottavuuden, henkilöstövähennysten ja irtisanomisten ympärillä. Mutta missä vaiheessa alamme vakavasti keskustella siitä, millaisen hinnan maksamme ihmisten jatkuvasta kuormittamisesta? Työuupumus, sairauspoissaolot, työkyvyttömyys ja pahoinvointi eivät ole vain yksittäisten ihmisten ongelmia. Niillä on valtavat inhimilliset ja yhteiskunnalliset seuraukset. Siksi ihmisten hyvinvoinnista huolehtimisen ei tulisi olla talouskeskustelun vastakohta, vaan pikemminkin yksi sen keskeisimmistä lähtökohdista.
Nelipäiväinen työviikko herättää edelleen helposti epäuskoisia hymähdyksiä. Ajatusta pidetään epärealistisena, varsinkin nykyisessä taloustilanteessa. Eivät kaikki työt tietenkään taivu samanlaisiin ratkaisuihin, eikä työajan lyhentäminen yksin ratkaise työelämän ongelmia. Mutta tarvitsemme rohkeampaa keskustelua, kokeiluja ja uusia tapoja ajatella työn tekemistä.
Uskon, että hyvinvoiva, levännyt ja motivoitunut ihminen pystyy tekemään työnsä paremmin. Ennen kaikkea toivon, että kaikilla meillä olisi enemmän voimavaroja siihen elämään, jota varten työtä lopulta tehdään.
Kirjoittaja
