Jatkuvan tehostamisen sijaan tarvitsemme psykologisesti turvallisia työpaikkoja
Työelämästä puhutaan usein muutoksen kautta, eikä syyttä. Viime vuosikymmeninä työelämän muutokset ovat mahdollistaneet työolojen ja työtapojen kehittämisen entistä paremmiksi. Voimme työskennellä joustavammin kuin koskaan aiemmin, hyödyntää teknologiaa miltei joka työvaiheessa ja tehdä yhteistyötä yli organisaatio- ja maarajojen.
Kolikolla on kuitenkin myös toinen puoli. Vaatimukset jatkuvasta kehittymisestä, itseohjautuvuudesta ja onnistumisesta ovat kasvaneet hengästyttävää vauhtia. Kiivas työtahti, ajasta ja paikasta riippumattomat työtavat sekä teknologiavälitteinen viestintä ovat lisänneet työn henkistä kuormittavuutta, kun työssä on alkanut korostua yhä enemmän yksilösuoritus yhdessä tekemisen sijaan.
Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -tutkimus kertoo, että suomalaiset ovat pääosin tyytyväisiä työhönsä, mutta työyksinäisyys on lisääntynyt. Nuorempien työntekijäryhmien keskuudessa koetaan myös työuupumusta entistä enemmän. Kolmi- ja nelikymppiset elävät usein ruuhkavuosia, kantavat paljon vastuuta työssä ja kotona sekä kokevat muita enemmän epävarmuutta työnsä tulevaisuudesta.
Työuupumus ei synny yhdessä yössä eikä se ole merkki yksilön heikkoudesta. Päinvastoin, usein kyse on tunnollisista ja motivoituneista ihmisistä, jotka ovat liian pitkään yrittäneet vastata kasvaviin vaatimuksiin. Kun voimavarat hiipuvat, seuraukset näkyvät jaksamisessa, työkyvyssä ja lopulta koko yhteiskunnassa. Mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot aiheuttavat vuosittain miljoonia menetettyjä työpäiviä ja miljardiluokan kustannuksia.
Ratkaisu ei löydy yhä tehokkaammista prosesseista. Tehokkuuden sijaan tarvitsemme psykologisesti turvallisia, työntekijöitä arvostavia työpaikkoja, joissa työntekijät uskaltavat kertoa mielipiteensä, kysyä neuvoa ja pyytää apua. Siellä voi myös myöntää virheensä ilman pelkoa nöyryytyksestä.
Suomalaiseen työkulttuuriin on perinteisesti kuulunut toimintatapa, jossa virheitä on pyritty välttelemään ja peittelemään viimeiseen asti, koska niiden myöntäminen olisi ollut häpeällistä. Todellisuudessa epäonnistumisissa piilee yksi työyhteisöjen suurimmista oppimismahdollisuuksista. Jos virheistä ei voida puhua avoimesti, ei myöskään oppimista tapahdu. Se ei tarkoita sitä, että kaikki tekeminen hyväksyttäisiin. Sääntöjen rikkomiseen tai epäeettiseen toimintaan on aina puututtava. Turvallinen työyhteisö ei tarkoita rajattomuutta vaan luottamusta siihen, että ihmisiä kohdellaan tasavertaisesti.
Työyhteisön toimivuus rakentuu lopulta pienistä teoista. Kysymmekö toisen mielipidettä? Kuuntelemmeko toisiamme, oikeasti? Uskallammeko myöntää, ettemme tiedä tai ettemme osaa? Työyhteisön jokainen jäsen rakentaa joka päivä joko turvallisuuden tai pelon kulttuuria. Pienilläkin ilmeillä, eleillä ja sanoilla on merkitystä.
Työelämän tulevaisuus ei ratkea vain tuottavuusluvuilla tai teknologisilla innovaatioilla. Työelämässä katse on kohdistettava työelämän laadun parantamiseen. On keskityttävä ihmisten hyvinvointiin ja työssäjaksamiseen. Emme tarvitse enää yhtään lisää vaikenemista, vetäytymistä tai yksin pärjäämistä. Tarvitsemme työpaikkoja, joissa on turvallista puhua ja rohkeutta toimia, yhdessä. Vain sellaisissa yhteisöissä voivat hyvin sekä ihmiset että työ.
Kirjoittaja
